Norja, Mo i Rana ja Marmorslottet
Tällä kertaa ajoimme Norjaan Vaasa-Uumaja laivayhteyden jälkeen E 12 tietä myöten. Se tie vie suoraan Atlantin rannikolle Mo i Ranan kaupunkiin.
E 12 tie on Ruotsin osalta myös Sininen tie, se kulkee läpi kauniiden vesistöalueiden.
E 12 on Helsingistä Mo i Ranaan kulkeva Eurooppatie. Järvialueiden läpi kulkeva Sninen tie kulkee Mo i Ranasta Ruotsin läpi ja Suomen läpi Venäjälle saakka. Suomessa sen reitti kulkee Vaasasta Joensuuhun ja Niiralaan.
Ajankohtaiset tietyöt näkyvät parhaiten täällä. Tarvittaessa käännä googlella.
Nyt ollaankin jo lähellä Norjan rajaa, kuvassa Syterbäcken.
MO i Ranaan rannikolle laskeudutaan vuoristosta alaspäin mutkittelevaa tietä myöten. Mo i Rana on tunnettu rautakaupunkina teollisuutensa vuoksi. Se on noin 18000 asukkaan kaupunki, jonka tiiviissä keskustassa on paljon puurakentamista, kaksikerroksisia taloja. Keskustassa ja sen lähellä on useita kauppakeskuksia.
Tunnetuimpia nähtävyyksiä Mo i Ranan lähellä ovat
sekä toki myös kaupungin rannalla merelle katsovan miehen patsas, Havmannen, on kaupungin tunnusmerkki.
Marmorilinnaan on noin 50 kilometrin matka Mo i Ranasta. Tie haarautuu Bodoon ja Narvikiin johtavalta tieltä ja kulkee kapeana ja mutkaisena Langvstnet järven rantaa ja jokiuomaa myötäillen. Vasta aivan loppupäässä matkaa on yksi pieni opastekyltti. Osa tiestä oli niin kapeaa ja mutkaista, että vain ohituslevikkeillä pääsi vastaantulijan ohi.
Loppuosa tiestä oli vielä kapeampaa hiekkatietä ja parkkipaikka sen verran pieni, että viikonloppuna se oli täynnä. Saimme asuntoauton kuitenkin sopimaan. Parkkimaksu 70 NOK eli 6,55 E maksettiin joko mobilepay lla (Norjan VIPPS samaa yritystä ja maksut onnistuvat) tai pankkikortilla - ohjeet oli taululla parkkialueella, tosin netti saattaa toimia huonosti siinä kohden. Maksuton WiFi oli saatavana.
Polku parkkipaikalta Marmorslottenille on jossain mainittu helpoksi, jossain vaikeaksi. Ainakin elokuussa, kun oli muutaman päivän satanut, lähes koko reitti oli mutaliejua, juurakoiden ja kivien päällä pomppimista ja puiden runkojen alittamista tai ylittämistä ajoittain.
Vesi on uskomattoman kirkasta alueen puroissa.
Viimeinen laskeutuminen kosken rannan marmorikiville oli suorastaan vaarallinen - se oli todella jyrkkä rinne, jonka alapuolella koski pauhasi. Rinne oli liukas, jalansijaa sai etsiä tarkoin ja käsillä sai tukea vain kivien kulmista tai paikoittain puiden osista. Asiaa kuvaa se, että perille päästyä piti ylittää iso kivi - vaihtoehtona oli "pudottautua" kosken viereiselle kalliolle tai liukua marmorikiven sivussa olevaa uomaa pitkin ilman mitään käsitukea (ja koski alla). Takaisin tullessa pieni aasialainen nainen näytti minulle reitin, jossa ryömittiin kivien alta sen ison kiven toiselle puolelle - hyvä etten jäänyt jumiin sinne!
Nauroin reitillä taas norjalaisten "helppo reitti" luokitusta - he ovat tottuneet toisenlaisiin maastoihin, kuin me suomalaiset! En suosittele tuota reittiä lapsille enkä huonokuntoisille, enkä koirille. Saappaat olisivat kosteaan aikaan hyvät Polulla, mutta ne ovat liian liukkaat. Vaelluskengät ovat tukevat, kosteuden pitävät ja pohjat ei ole liukkaat.
Marmorilinna on itse asiassa joen ja kosken uoma, jonka reunoilla olevat marmorikivet ja kalliot ovat kuin luonnon muotoilema patsaita. Kosken turkoosi vesi virtaa Svartisenin jäätiköltä. Marmorilinnan harmaat juovikkaat veistokselliset kivet muodostavat hienon vastakohdan turkoosina ja valkoisena ryöppyävälle vedelle.
Ja kyllä - ohjetaulun mukaan marmorikiville saa mennä vain paljain jaloin, jotta vaelluskenkien pohjat tai kengissä kantautuva hiekka ei kuluta marmorikiviä.
Kommentit
Lähetä kommentti
Hei, laita meille kysymyksiä, lisätietoa tms. Oliko blogiteksteistä hyötyä sinulle?